Meikäläinen on keskittynyt viimeiset ajat lueskelemaan vain muiden kestomenijöiden edesottamuksia, niin blogeista kuin muualtakin medioista. Pitkään pidinkin suhteellisen matalaa linjaa toisten kirjoituksien lukemisen tiimoilta, jotten vain vahingossa kävisi luvattomasti lainaamaan muiden nerokkaita ideoita.

Nyttemin olen sortunut lukemiseen, enkä kyllä tiedä kuinka kovin olen plagioinut. Ainakin sen tiedän, jotta kyllähän mestarit sen verran hersyviä juttuloita suoltaavat, että pienehkö alemmuuskompleksi on hivuttautunut nuttuun. Näin ollen meikällä on alkanut vaivata jonkinmoinen rimakammo päivityksiin, joten eipä ole jaksanut kovinkaan käydä täällä revittelemään.

Eipähän siinä, sillä ei mun elämässä ole juurikaan mitään tapahtunutkaan, joten enpä ole muutenkaan jaksanut tikusta ruveta päivän paskaisannosta vääntämään. Katsellaan ja kuulostellaan, josko vielä jossain välissä jaksaisi käydä motivoitumaan tämänkin päivittämiseen, vai(ko) eikö jaksaisi PERKELE.

Eilen ap 10km keveetä ip 21km perusmättöä, tänään 3+15+3.

Lääkäri antoi meikälle kolmen viikon kuurin olisikohan ollut Tetralysiini, tai jotain sinne. Kohta puoliin olen jo viikon nappeja natustellu, ja olotila on kohentunut huomattavasti edelliseen. Ensimmäisen kahden vuorokauden kohdalla lääke tuntui vaikuttavan, kun syke alkoi palautumaan lähelle normaalia, eikä hengittäminenkään ollut niin raskasta, elikkäs oikealla tiellä olemme.

Ohjeistuksessa oli, jotta 7-10 päivää kannattaa välttää hengästymistä. Treenata toki voi kunhan rasitustaso on luokkaa mummohölkkä, ja sen kovempaa en ole mättänytkään. Sinänsä helppoahan mummohölkän totetuttaminen on ollutkin, kun em vauhteihin olen päässyt tammikuusta alkaen jo sopeutumaan.

Ensi viikolla saatan kopaista pikkuisen TV-vauhteja, mut VK-lenkit pidän varastossa siihen kunnes kaikki sykkeet ovat täysin normaalilla tasolla, sekä keuhkot alkaavat toimimaan normaalisti.

Kevyttä hissuttelua ohjelmassa, määrää unohtamatta PERKELE.

Mulla nyt hirviästi ole ollut tilittämis-fiiliksiä, joten olen mieluummin jupissut kotona yksikseni, enkä ole viittinyt käydä suoltamaan ajatuksiani tekstimuotoon. Treenit ovat olleet kevyttä ja välistä olen pukannut jonkin treenin vähän tiukemmin - vain huomatakseni ettei kondis ole vieläkään normalisoitunut.

Työterveyslääkärillä olen käynyt tänä vuonna puolenkymmentä kertaa, eikä sieltä pahaa mieltä sekä VITUTUSTA kaksisempaa ole saanut mukaansa.

Täysin turhautuneena viimeisen kerran työterveyslääkärissä käyntiin, otin itseäni niskasta kiinni ja soittelin Ojalaisen Satulle, jotta oliskohan hällä mitään hyvää ideaa tähän meikäläisen yöhön. Hänhän määräsi meikäläiset VÄLITTÖMÄSTI mykoplasma, rasitusastma, sekä keuhkoklamydia testilöihin.

Mykoplasma testit näyttivät edelleenkin vanhoja vasta-ainearvoja, eikä uusitumista ole tapahtunut. Keuhkoklamydiasta löytyi positiiviset vasta-ainearvot(tuoreesta infektiosta) . Nytten sitten naatitaan antibiootteja, sekä odottelemme aineiden vaikuttamista meikäläisen ruhoon.

Tälläkin tarinalla on opetus, mutta enpä tiedä viitinkö ruveta sitä tarkemmin erottelemaan, sillä raasto.com:in Z saattaa vielä käydä kääntämään puukkoa haavassa. Varsinkin, jos ja kun käy ilmi, että olen yrittänyt nihilismisyydessäni säästää terveyden kustannuksella. Sen viimeistään NYT opin, että oikean terveydellisen ongelman sattuessa, kannattaa kääntyä oikean lääkärin puoleen.

Nyt ainakin helpottaa henkisesti, kun tiedän ettei tämä tarpomiseni ole ollut ihan tuulesta temmattua jorinaa SAATANA.

Jatkan kevyellä treeni-linjalla vielä viikon, ja katsotaan ensi viikolla kuinka alkaa olotilat muuttumaan.

Sosiaalidemokraatit viettäkööt vappunsa PERKELE, mie vietän mieluummin Cameronen-päivää, ja loppuun totean; vive le Français.

Viime viikot ovat VITUTTANEET sen vertaa napakasti, jotta eipähän ole jaksanut oikeen avautua. Tarkemmin mietittyäni, siis tänne oo jaksanut avautua, mutta erittäin monelle muulle taholle olen kyllä avautunut - ja vallan kiitettävällä teholla.

Meikällähän on tää flunssa ollut päällänsä jo tammikuusta saakka, eikä kyllä ole helpottanut juurikaan. Lääkärissä olen muutamia kertoloita ravannut, mutta niistä nyt ole mitään hyötyä ollut. Eilenkin yritin käydä työterveyshuollossa, josko ne suostuisivat ottamaan viimeinkin mykoplasma-testit.

Eipähän sitä vissiinkään omasta käytöksestään voi hirviän ylpiä olla, kun suolsin melko tarkkaan ns tuontilääkärille, jotta mihinkä voi survoo joutavan munuaistestinsä, silloin kun lähdin hoitohuoneesta akkunat helisten SAATANA. Menköön toimintani vaikka turhautumisen piikkiin PERKELE.

Kovempia treenejä en ole juurikaan tehnyt. Kevyttä lönköttelyä olen vääntänyt, mutta nyt olen yrittänyt tsempata, jotta josko sitä jossain vaiheessa yrittäisi huilata oloa paremmaksi.

VITTUKU täällä PeräBerberiassa on nää baanat paikotellen aika HELVETIN livakassa kunnossa. Joissain paikkaa mihin aurinko on paistanut, niin on sulaa, mutta siitä saattaa seittämän metrin päässä olla ihan peilijäätä.

Muutenkin ruvennut VITUTTAMAAN ihan maksimaalisella SuperMultiHuipentumalla toi Vuoksen lenkin hoito, sieltä ei HELVETTI löydy hiekan mujettakaan näin kevään korvalla. Siis täällä on tosiaankin yksi paikka missä kuntolijat käyvät juoksemassa ja se on Vuoksen lenkki. Talvisin pyryn jälkeen saat puoltoista viikkoa tarpoa JUMALAUTA hangessa joka on puoleen reiteen, sillä eihän sitä PERKELE voi aurata. Sitten näin keväällä se on niin polanteelle tampattu, että vielä melkein juhannuksenakin saa vedätellä siinä nastalenkkareille.

Toistahan se on SAATANA latujen hoito. Talvi hamstrataan lunta jonnekkin purukasan alle, jotta voidaan ensilumen latu avata jo elokuun viimeisellä viikolla PERKELE. Latujahan kiilotettaan ihan hulluraivolla, jotta hiihtoniilot pääsevät kiertämään jotain kilometrin rinkiä ees taas SAATANA. Täällä Rajapatsaan gheton pururadallakin palaa valot ympäri vuorokauden, ympäri vuoden odotellen hiihtäjiä. Vuoksen lenkillähän ei sentään valoja poltella, ainakaan silloin ku on pimeetä -säästetään nimittäin sähköä PERKELE.

On tullut pohdittua syntyjä syviä viimeiset viikot. Mulla on ollut siipi maassa, koska kestävyyskoneeni tuntui hörpäneen aimokaisen annoksen vettä sisäänsä, tai sitten jotain PASKAA lipsahti kaukaloon, mutta enpähän tarkemmin tiiä minkämoista. Tämä aiheutti suurenmoisen kiinnostuksen puutteen kirjoitteluun, mutta sitäkin suuremman kiinnostuksen sohvalla makoiluun, sekä kattoon syljeskelyyn SAATANA.

Pikkuisen voin kertoilla yleisesti tilanteesta, mutta turhaapa kenenkään on ruveta jeesuselemaan meikäläiselle ylikunnosta tahi mistään sen kaltaisesta oirehdinnasta, sillä olen treenannut 20 vuotta ja juossut yli 130tkm. Myöskin olen OIKEASTI harjoitellut joskus ihan HELVETIN paljon kovempaa sekä enemmänkin.

Olen vetänyt kroppani ylitte varmasti 20 kertaa, tiedän mitä silloin tapahtuu ja tiedän kyllä tunteen. Tiedän melko varmasti, että tällä kertaa ei tapahtunut ylitse vetoa(ei näillä treeneillä), tai sikäli tapahtui, niin se ei ole pelkästään syy -KORKEINTAAN seuraus tai jotain PERKELE.

Tammikuun lopullahan meikälle nasahti sellainen perusflunssa, joka yleensä helpottaa melkoisen pikaisesti(ei kuumetta). Meikällä sattui olemaan sopimoilleen lonkat sen vertaa PASKANA, että päätin pitää pari päivää lepoa ja hoidella kivut siihen samaan syssyyn ns historiaan. Pari päivää makoiltuani alkoi kurkkukipu helpottamaan, ja päätin lähteä treenailemaan.

Virehän treeneissä oli melkoisen vallaton, johtuen huolellisesta palauttelusta, joten maltti oli kuten meikällä yleensäkkin, eli ei malttia laisinkaan. Täräytin 25km kiihtyvää ihan OK, tuntemuksilla ja vauhti oli 3:50-3:35, eikä meno ahdistanut juurikaan. Syke toki kimpoili pikkuisen tapissaan, mutta en ollut huolestunut, sillä sydämeni normaalistikkin reagoi tällä tavalla levon/flunssan jälkeen. Seuraavana päivänä sipasin pari treeniä eli 10km keveetä ja iltamassa 21 perusmättöä, joka taasen lipsahti tehojen puolesta hieman lapasesta.

Tästä harjoitus rytistyksesta alkoikin meikäläisen Via Dolorosa. Sain kroppaani jotain; mitä? sitä en tiedä, mutta vallan VITTUMAISTAHAN se on ollut. Ensiksi iski SAATANALLINEN suojajumi. Koko kroppa oli jumissa/tukossa, ja toki HELVETIN kipeänä olivat mm selkä, lonkankoukistajat, takareidet, nivuset. Em mainitut lihakset olivat sellaisessa tilassa, etten pystynyt juoksemaan alle 5min/km edes parhaimmissa unissani. Villiähän tässä oli se, jotta meikäläinen ei käytännössä juokse koskaan päälle 5min vauhtia, mutta nyt en pystynyt juoksemaan edes yhtä kilometriä alle 5minsaa. Silloin VITUTTI.

Kävin päivittäin juoksemassa pikkuisen, mutta monesti lenkki pruukasi olemaan 10-15km keveetä, eikä voida kyllä puhua, että hauskaa olisi ollut missään vaiheessa. Monesti kävin ns päivän toisen treenin tekemässä salilla rautojen kimpussa, ku punttitreeniin ei PASKA olo pystynyt vaikuttamaan(kohta meneekin penkissä 100kg, mavessa 200kg, syväkyykyssä 150, jotta heilahtaa SAATANA).

Suojajumi alkoi pikkuhiljaa helpottamaan, jonka jälkeen oli sykkeiden aika nousta tappiin. Leposyke kimposi 32->51, perusmättö lenkkien sykkeet 140->165, ja VK-treenejen 155->175. Kaikissa harjoitteissa olo oli TOTAALISEN PASKA.

Lääkärissä ravasin kovasti, eikä lopullista syytä löytynyt. Verta ollaan pullotettu HELVETISTI, ja tulehdusarvot, kilpirauhaset ja kaikki muukin suhteellisen ok. Hemoglobiini 132, kreatiinikinaasi, sekä munuaisarvoissa pientä kohoamaa, EKG napattu pariin otteeseen, eikä siinäkään mitään vikaa.

Muutama viikko sitten pidimme valmentajan kanssa palaverin, ja päätimme skipata kevään kisat järjestään, sillä mitään järkeä ei ole ruveta vääntämään pakolla millään aikataululla ns kuntopiikkiä esiin. Enhän edes tiennyt, kuinka pystyisin treenaaman edes perusharjoittelua normaalilla painotuksella.

Tässä sopassa liotettuna ajatusmaailmani onkin kokenut hirveän mullistuksen. Tähän astihan olen pitänyt fysiikkaani täysin pettämättömänä, se kestää aina ja kuinka paljon tahansa. Rupesin summaamaan kaikkia ongelmiani viimeisen viiden vuoden ajalta, ja tätä pohtiessani tajusin, että enhän mie enää nykyisin kestä juurikaan minkäänmoista harjoittelua. Nerokkaan päätelmän teinkin, jotta nyt vain pitää ruveta olemaan tarkempi, että pystyn harjoittelemaan täysipainoisesti; ilman vaivoja.

Muutenkin on ollut suhteellisen monta kertaa mielessäni, että mikä olisi sopiva Plan B kesän suhteen, sillä sehän on faktaa, että kunto ei mitenkään tule olemaan riittävä kestomatkoille. Olen kelaillut, jotta pitäsikö sitten siirtyä ravaamaan 800-1500 metrin kisoloita, sillä niissähän ei tartte kuntoa juurikaan, ku nehän voi runtata lävitte pelkällä voimalla ja tahdolla -sori vain keskimatkurit, mutta näihän se vain on PERKELE.

Toisena vaihtoehtona on ollut, että pyhitän kesän treenaamiselle. Aloitan uuden treenikauden, kuten syksyllä kuunaan ja vedän sen lävitte huipentaen kuntohuipun SM-maratonille Vantaalle. Tietysti kesällä olisi olosuhteet kohdallaan kovaan treeniin, ja puolikkaita sekä lyhyempiä kisojakin voisi käyttää kovempina harjoitteina kohden syksyä. Tässäkin on toki riskinsä, että puolikkailla ei malta juosta tarpeeksi keveesti ja harjoittelusta saattaa tulla liian kuormittavaa, sillä määrääkin olisi tarkoitus juosta suhteellisen reilusti. Pitänee vielä harkita miten tässä etenisi.

Voin rehellisesti myöntää, että tavoitteellisen harjoittelun lopettamista suunnittelin erittäin monta kertaa silloin, kun sukelsin siellä syvimmissä vesissä, sekä jokaiseen paikkaan koski, eikä mikään meinannut lähteä sujumaan. En tiedä miten harjoittelu rupeaa nyt etenemään, mutta sen vielä tiedän, että vielä en ole valmis antamaan periksi.

Tavoitteet ovat edelleenkin samat kuin aikaisemminkin, joskaan niitä en muistaakseni ole vielä täällä maininnut. Voin hyvällä omallatunnolla lopettaa tavoitteellisen harjoittelun, kun olen saanut yhden SM-mitallin kestävyysjuoksusta (maraton), olen tehnyt 100km:n suomen ennätyksen, sekä olen näyttänyt kuinka helppoa on saada SM-mitalli triatlonissa. Tämä on tavoite, sikäli joku paikka hajoaa etten pysty tavoitteitani täyttämään, niin sille en mahda mitään. Sikäli vain fysiikka kestää harjoitusta, niin psyyke ei anna minulle rauhaa ennen kuin nämä on saavutettu.

Siinä ajatuksen virtaa; en jaksa nytten käydä oikolukemaan. On VITUSTI kirjoitusvirheitä ja typeriä lauserakenteita, sekä tietysti saman sanan toistoa, mutta voi voi...PERKELE.

Eilen ap 10km keveetä, illalla 3+15rento/reipas+3, tänään ap 35km keveetä, iltamassa puntti.

Eipähän tässä taasen mitään suurempaa ja erikoisempaa. Olin muutaman päivän pakkotelakalla, ku varroin verikokeiden tuloksia. Sieltä tuli tuomioksi jotta hemoglobiini on PASKA 132, tulehdusta ei ole, munuasarvot koholla sekä kreatiinikinaasi arvot, sydänkäyrässäkin oli jotain outoa.

Näistähän voihdaan vetää sellaiset johtopäätökset jotta hemoglobiinit ovat siinä missä yleensäkkin, munuaisarvoista tahi kreatiinkinaasista en oikeastaan mitään ymmärrä, mut ollene normaalia ku treenaillaan, ja EKG-käyrät ovat kestourheilijoilla aina päin VITTUA, varsinki ku harva lääkäri niistä ymmärtää, että katselaan urheilijan sydäntä. Leposyke on koholla 44, ku normaalisti 32, joten vissiin flunssan jälkeistä propleemaa silläkin puolella.

Aamusella kävin hölkkäilemässä keveen 10km, ja ekaa kertaa pitkään aikaa mihinkään ei koskenut. Iltamassa saatan jotain tehdä sikäli vain jaksan. Joka tapauksessa maanantaina alkaa PK1 alusta uudestaan PERKELE.

Ei VITTU, vaan olisi kyllä mieleni tehnyt jättää tämäkin blogaus kirjoittamatta, mutta kommentti-lootassa lupailin päivitystä, niin lupauksethan on pidettävä.

Asiaakin olisi jopa jonkin verran raapustettavaksikin, mutta tiiättehän työ, kuinka työlästä meikällä on näitä täydellisyyttä hipovia ajatuksia muuntaa tekstimuotoon, joten saattaahan tämäkin juttu jäädä melkoisen vajakiksi. Eipähän sekään menoa haitanne, sillä pitkällehän nämä sepostukset ovat tähänkin saakka olleet melkoisen tynkiä ja vajakkeja, joten karmivaa muutosta ei tule tapahtumaan PERKELE.

Nyt ku näinkin puujalkaisesti, taivaanrantaa maalaten, tahi aasinsiltaisesti  olen taasen saanut sanallisen kirstuni raolleen, niin eiköhän käytäne asiaan.

Tärkeimpänä pointtina ilmoitan, jotta huomenissa olisi tarkoitus käydä työterveyslekurilla. Holy missioni on mankua sekä kerjätä itteni jonkimoiseen verikoekuvaukseen. Olen ruvennut vahvasti epäilemään, jotta ruhossa saattaa olla jonkinlainen tulehdus, ku kovista treeneistä palautuminen tuntuu kestävän melkoisen pitkään, eikä oikeen muutenkaan kovillatehoilla tunnu juoksu mitenkään perus-linnumaidolle.

Saattaapihan olla veriarvoissa muutakin häikkää, sillä enhän koskaan ole ollut mikään kävelevä hapenottoautomaatti. Hemoglobiininihan ovat maksimissaan siinä 135 kantissa ja heikoimmillaan 110 pinnoissa, joten voisi kyttäillä ollaanko pistetty uudet pohjat taas kehiin. Kummiskaan kroppa ei normitilassa missään nimessä ole.

Nyt kummiskin ollaan jo siinä vaiheessa suunnitelmia edetty, että todennäköisesti rupeen kevään ensimmäisiä kisoja kylmän viileesti skippailemaan, sillä en pysty pääsemään itseäni tyydyttävään kuntoon millään.

Eilen olin iltavuorossa duunissa klo 22:een, joten luuserimaisesti säästelin kroppaani, ja jätin heräämättä klo 4:00, jonka seurauksena aamulenkki jäi välistä. Töiden jälkeen kävin salilla lihaa kasvattamassa, ja päikkäreiden jälkeen veivailin 16km ruskoilla.

Kynnystä kirjoitteluun oon taas kasvattanut oikeen roppakaupalla. Vähän meinasi käydä hirvittämään tarinointi, ku ei oikeen mitään asian tynkääkään mielessä ole. Arvelin, että eipähän mulla ole 99,3% kirjoittelukerroista mitään asiaa ole ollut, joten eiköhän mennene sillä samalla SAATANAN paskanjauhanta-rutiinilla kuin edellisetkin postaukset.

Ruhossa on jonkinmoista flunssan jälkeistä jumitusta havaittavissa, eikä kirmaaminen mitenkään ÄLYTTÖMÄN hillittömiä riemunkiljahduksia aiheuta. Sinänsä tämä on hyvin omituista, sillä samanlaista kokovartalo-jumitusta en koskaan ennen ole saanut sisuksiini hommattua, mutta tulipahan tämäkin sitten kopastua. Muutamia kertoja Idoli R on tälläisistä kokemuksista yrittänyt valottaa. Olen yleensä asian ohittanut olankohautuksella ja lievänä liioitteluna, mutta uskottava se on, jotta tälläisiäkin tiloja on olemassa.

Meinasinhan korkata shamppanjapullon yhden aamulenkin päätteksi hokattuani, jotta ensimmäisen kerran pitkään aikaan lenkin keskivauhti meni alle viiden minsan. Tälläisillä fiiliksillä ollaan PeräBerberiassa tiestöä kynnetty, onneksi edistymistä on edes hieman tapahtunut.

Vielä en kummiskaan ole hirvinnyt kopasta VK-treenejä, vaan maksimissaan olen nykinyt sellaisia lyhkäisiä perusmättö-lenkuroita, tahi sitten retkeillyt kevyttä höntsää. Täydellisesti psyykeeni ei anna telakalle turauttaa PERKELE.

Tarvaselassien kehua retostelee omilla treeneillään ihan jatkuvalla syötöllä, joten meikäähän käynyt moinen elvistely VITUTTAMAAN. Aamulla ajattelin kostoksi lähtee veivaamaan retkeilyä Räikkölä-Ahola akselille, ja siinä kevyesti kilometrilöitä kasaan haalittuani mietiskelin, että pitänee vähän vielä jatkaa juostua matkaa vuoksenlenkkiä kierrellen. Kasailin VITTUILLESSANI kokoon 42km kevyttä löntystelyä aikaan 3:14. Sinäpähän miettii Tarvaselassie äärettömän kovassa treeni-iskussaan ollessaan, jotta kuinka kovaa harjoittelu sitten lopun viimein onkaan. Hänhän HCM:llä taisi samaa matkaa juostessaan kuluttaa tiukua ainakin 3:57.

Tästä innostuneena taidan sipasta GSM-langat timakaksi albiino-nandin suunnille ja retostella, että kestävyys täällä suunnalla on kuin pervitiini-päisellä kaukopartiomiehellä, teoriat hallussa kuin akatemiaprofessorilla, filosofiat hanskassa kuin Aristoteleella, päättelykyky loistaa kuin Sherlock Holmesilla, runosuoni sykkii tiuhempaan kuin William Shakespearella, puhumattakaan ulkonäöstä, joka viime näkemällä oli astetta laadukkampaa kuin Pittilän Bradillä parhaimpina aikoina, ja taidanpa lisäksi vielä retostella itseluottamuksella sekä itseriittoisuudellani; jotka ovat ikävä kyllä heikkouteni - nehän ovat vain kuin PeräBerberian FG:llä PERKELE.

Eipähän sitä näköjään ollakkaan kuin nuorena. Olen käynyt suht säännöllisen epäsäännöllisesti hieronnassa vuodesta 1997 saakka, ja yleensä hierojien kommentti on ollut, jotta näinkin keskikertaisella teholla harjoittelevaksi lihaksisto on melkoisen epäilyttävän rennossa kunnossa, eikä jumeja todellakaan löydy.

Tänään kävin taasen hieronnassa ja olkapäistä jalkapohjaan ei löytynyt yhtään elastista lihasta, ja joka paikka oli aika SAATANAN jumeksessa. Jotain normaalista poikkeavaa on kehitteillä, mut katsellaan mitä...PERKELE.

Treenit ap 11km+hieronta+10km perusmättöä. Annetaan ny VITTU ruholle armoa...

Enpähän taasen tiiä mikä ruhossa oikein mättää. Kävin jokunen aika sitten osteopaatilla lonkkaa näyttämässä, ja siellä aikasa paikkoja väännettyään totesi ruhoni olevan hyvin haasteellinen sekä kierossa kuin korkkiruuvi. No vissiin sai sen vertaa rankaa oikeamaan, että lonkkakivut hävisivät lähes kokonaan.

Pari ihan ok treeniä sain veivailtua, mut sitten läsäytti selkäfileen juntturaan, josta kivut levisivät pakaroita myöten takareisiin, polviin sekä pohkeisiin, tietysti lonkakoukistajia tästä sopasta unohtamatta. Häijyä kivistävää jumitu kipua on tarjolla, eikä nyt treenaaminen mitenkään hauskaa ole.

Enpähän taasen tiedä, että mistä tämä johtuu, sillä kivut ovat melkein samanlaisia kuin olisi pelannut salibändyä pitkän tauon jälkeen pari tuntia täysillä, mutta tässä tapauksessa ne jumituskivut eivät vain lähde ajankanssa pois. Juoksuaskel on nyt kokonaista 25cm pitkä, eikä tartte ainakaan varoa pakaroita, nimittäin kantapäiden en usko niihin ihan toviin läpsyvän; ainakaan kävellessä SAATANA.

Sunnuntaina meikäläisen flunssa täyttää kokonaista kaksi viikkoa. Tämä päivähän on tärkeä, ja juhlan kunniaksi voisin leipoa täytekakkua, tahi käydä kaupasta ostamassa laskiaispullia SAATANA.

Eipähän ole kuumetta ollut, mut kurkku ihan HELVETIN karkia, tukkoisuutta kauttalinjan sekä muutenkin VITTUMAINEN fiilis. Olen kyllä käynyt väliin aina jalkaisin nylkemässä, eikä treenit tunnu oloa pahentava, mutta eipä oikeestaan helpottavankaan. Tehot olen pitänyt neitimäisesti keveenä tahi maksimissaan perusmätöntasolla. Lenkkien pituuksilla olen sitten hakenut vähän treeniin laatua, vaikkakaan ei olo siedäkkään joka päivä paria treeniä tehdä.

Pikkuisen olisi ruhossa muutakin kremaa, mut niistä jaksa nillitellä, sillä olen oman osani tänne vaivoistani jakanut PERKELE.

Tässä asennetta a'la Tarvaselassie.

Politiikka on politiikkaa, ja meikän  yleisivistyksen tasolla(keskitasoa heikompi) mitattuna voimme puhua puhtaasta huumorista. Nimittäin sikäli käyn antamaan jonkimoista vinkkiä SAATI neuvoa politiikkaan, tai mihinkään muuhun ns vakavampaan, niin sen voi kuitata normieläjä puhtaasti huumori-pläjäyksenä. Enkä tätä kommenttia nyt heittänyt mitenkään halveeratakseni edellisiä postauksiani tai halveeratakseni Väyrystä, vaan jokainenhan tekee päätelmänsä omaan äänestyskäyttäytymiseensä ehdokkaan mukaan, eikä sen mukaan mitä joku ns kolmas osapuoli tuputtaa SAATANA.

Voisin kertoa omaa Väyrys-hehkustustani hyvinkin monisanaisesti, mutta kuka mua ei oikeasti tunne, niin sen hehkutuksen pointin ymmärtäminen saattaa olla hieman vaikeaa. En tänään jaksa tähän asiaan puuttua. Saatan joskus täräyttää syväluotaavan analyysin omasta ideologiastani, mutta tänään en sitä jaksa suorittaa.

Sen vertaa voin ideologiastani kertoa, että yleensä haluan olla heikoimpien puolella -pahaa vastaan. Väyrysen itseluottamus sekä itseironia puri meikäläisen huumorintajuun; kuin sen kuuluisan timpurin kylmä margariini sahaan(suutarin kuuma naskali voihin, tai sitten suutarin näppi sian perseeseen).

Eiköhän politiikka taasen riitä tältä erää PERKELE.

Flunssa.

Anteeksi, jos annoin väärin ymmärtää, että vaalikamppanjani NÄIHIN vaaleihin olisi alkanut. Mullahan on kiikarissa vuoden 2018 vaalit ja kamppanja niitä kohden on STARTTAILLUT, olenhan aina TULLUT hyvin ajoissa, joten näihinkin kinkereihin päätin ilmoittautua ajallani SAATANA.

Väyrysen Pate, elikkäs kavereiden kesken Pate vaan, hoitaa hommat porstuan kautta kyökkiin, ja sieltä vielä salonkiinkin saakka, nimittäin pesee ja linkoaa PERKELE. Sikäli Pate ei ole vielä teidän syrämissä, niin hänhän lupaa hyökätä suoraan myöskin kammariin kuin T-90 taistelupanssarivaunu. Näin oomma sopineet Paten, tämän joka alan kävelevän tietosanakirjan kanssa.

Treenit on tässä vaalitaistelun tiimellyksessä parasta mahdollista luokkaa. Fiksuimmat ovat käyneet näitä treenejä -jopa kaiken maan aakkosilla mittailemaan, mutta meillä on eri meininki, nimittäin on: paras tai PASKA- luokka. Näillä tahdeilla ollaan vedetty SAATANA.

Kilometrilöitä vaan koneeseen - tarpeeksi...

Näkeehän sen jo omilla silmillä, että Väyrysen Paten katse on aina tulevaisuudessa.

Koulutukseltaan Väyrynen on valtiotieteiden tohtori ja sotilasarvoltaan kapteeni.

Viime kesänä ostin sellaiset hieman perverssin näköiset Under Armorin kompressiolyreksit. Miehän oo niitä muistanut kovinkaan kopasta, varsinki ku olivat hautautuneena tonne massiiviset törkyvuoren alle. Kummiskin eilen rupesin kelailemaan, jotta voisihan niitäkin kopasta kovemmassa rykäyksessä, jospa vaikka pikkuisen tukisivat piriformiksen suunnalta ja ehkäisi kipuja edes hieman.

Tänään oli ohjelmassa vr3+vl15+vr3. Miehän nykäisin uudet lyreksit jalkaan ja läksin lätystelemään. Heti alkuverryttelyssä tajusin, ettei haluamaani vaikutusta housuilla piriformikseen ollut, vaan jäytävä kipu oli läsnä aivan samalla tavalla kuin ennenkin.

Uusissa lyrekseissä vauhtileikittelyä tallustellessani kummiskin hokaisin mielenkiintoisen efektin, nimittäin viimeisen puolen vuoden kovissa treeneissä hengitykseni ei ole niin pahasti salpaantunut kuin ennen vanhaan, mutta jalkojen lihakset ovat olleet totaalisen hyytelönä estäen kovan juoksuvauhdin. Tällä kertaa hengästyminen oli äärimmäisen kovaa, eikä jalkojen lihakset kummiskaan menneet samalla viisiin hyytelölle kuin aikaisemmilla kovilla treeneillä. Luonnollisesti juoksuvauhti ei siltikään ollut kovaa, mutta pitänee tutkiskella, jotta onko näissä pöksyissä jotain, mikä vähentäisi jalkojen hyytelöitymistä...

Elikkäs tänään vain yksi treeni, ja loppuilta menee arcoxia-liuskan kanssa häsläillessä.

Tämäkin päivä on ollut niin PERKELEELLINEN peruspäivä, kuin joku PERKELEEN päivä nyt peruspäivä voi vain olla. Aamulla ylös, kahvi naamariin, juoksemaan (peruskymppi), suihku, aamiainen, päikkärit, kuuhoilua, kevyt lounas, kuuhoilu jatkuu, juoksemaan (perusmättöä Teron kanssa 21km), suihku, välipala ja nyt täsä taas kuuhoilen. Ei tästä elämästä LÖYDY aihetta kirjoittelemisen SAATANA  -usko jo!!

Eipähän tässä elossa tämän kaksisempia. Ai niin; sikäli vain paikat kestäävät ja Luoja suo, niin n. 1,5 viikon päästä aloitan juoksuharjoittelun. Sittenpähän nähdään, jotta minkämoiseksi se meikäläisen valtaisa mahankellukka muuttuu SAATANA.

Aamupäivän operaationa oli tiukata 3+21+3, ja tämä tiukkaaminen tarkoitti rentoa. Vauhti oli jo aavistuksen parempaa, kuin kesällä, siis leikkauksen jälkeen. Silloinhan ekat rennot lätkin siinä 4.20min/km kantissa, nyt jo pääsee reilusti puoliminsaa nopeempaa, joten suunta on vissiinkin oikea. Iltamassa käväsen vielä heittämässä palauttavaa 8-10KM, sikäli vain saan jonkinlaisen inspiraation hiipimään pusakkaan SAATANA.

Aina väliin oon aprikoinut kovastikkin meidän suomalaisten suhtautumista omiin tavoitteisiin, sekä tavoitteiden julkituomisiin. Olemmehan lähtökohtaisesti PERKELEEN vaatimattomia saavutuksistamme, lisäksi vielä ennenkaikkea HELVETIN pelkääväisiä tuomaan julki tavoitteitamme. Yleensä kommentit tavoitteista ovat: "katsotaan nyt", "ei ole tullut harjoiteltua" "nnnnooh ggghh", tjsp. Myöskin onnistumisen hetkellä olemme äärettömän surkeita kehumaan suoritustamme.

Itsekkin sorrun samoihin asioihin. Yleisesti olen HELVETIN kriittinen omaan suoritukseeni, enkä juuri koskaan ole tyytyväinen tekemiseeni. Tämä asennoituminen on lähtenyt ajatuksesta, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen. Ehkäpä asennoitumistani pitäsi korjata, ja voisihan olla aina välistä hieman tyytyväinen ja hehkuttaa, kunhan muistaa sitten nollata tilanteen ja jatkaa kuten ennenkin.

Tavoitteitani en myöskään yleensä hirveällä melulla netin ihmeellisessä maailmassa julkituo, sillä kyllähän se KYRPII, ku epäonnistumisen hetkellä joku SAATANAN VATIPÄÄ kaivaa tavoitelistan esille, ja käy tivaamaan, että eipä tainnut mennä tällä(kään) kertaa ihan putkeen. Oikeassa elämässä kyllä paukuttelen henkseleitä, pieksän turpaani sekä hillittömästi uhoan tavoitteillani ennen kisoja. Otatusten jälkeenhän sitten alkaa perinteinen seli seli osio, mut tästä en jaksa enempää kertoilla.

Ei HELVETTI, mulla oikeastaan ollut mitään asiaa, mut ajatuksenvirtana läiskin PERKELE.

Eihän motivaationi ole vielä päässyt siihen vimoiseen tappiin, että jaksaisin käydä ajatuksiani juoksurytkyistä esittelemään, joten en myöskään asiaan jaksa pureutua.

Juoksurintamalla on ollut sopivasti puhdetta, ja töissäkin olen viipottanut VÄHINTÄÄNKIN tarpeeksi aktiivisena, joten olen hieman laiskanpuoleisesti elämääni tänne raottanut.

Eilen veivasin ap 10 kev, ip 21,5 ja vielä iltamassa räväytin rautoloita aikani ratoksi. Tänään jyystin keveetä 25km Aholassa ja keli oli niin hanurista, että rapeesti VITUTTI ensimmäisestä askeleesta siihen viimeiseen harpaan SAATANA.

Huomenna yritän vähän napakampaa treeniä, katsellaanpa kuinka se luonnistaa.

Aamusella saanut nukuttua korjatakseni yövuoron mutjauttamaa olemustani kuin KÄLYISET viisi tuntia. Vissiinkin alitajuisesti jännitykseni oli kohonnut vertaa stratosfääreihin päivän ERITTÄIN inspiroivasta puolipitkästä lenkistä, että nukkuMasan unihiekat varisivat tehokkaasti hetekalla hääriessä. Nälänkin olin saanut taiottua mukavasti habitukseeni, koska iltamassa ei hirviästi apetta tullut lapettua nassuun, johtuen kohtuu yrjöttävästä yleisolosta PERKELE.

Herättyäni värkkäsin kurnee safkaa kanamunista sekä raejuustosta. Kurlasin aamiaisen alas taskulämpimällä kraanavedellä ja jälkkäriksi temmoin kolpakollisen pikakahvia. Yritin vielä rentouttaa krapulaisen makuista oloani sohvalla, mut eihän siitä SAATANA mitään tullut. Tiestö kutsui seireenin tavoin.

Lätystelin Aholan sekä Vuoksen suunnalla 31km forerunnerin näyttöön, ja hilpaisin kärppänä kämpille. Kotona perusteellinen huolto, sekä vielä vajaaksi kahdeksi tunniksi vaateriin, ihan vain tarkoituksena katsella alitajunnasta Megan Foxin edesottamuksia vähissä kuteissa.

Eipähän tän päivän edesottamuksissa tän ihmeellisempiä. Edessä yövuoro, jonka jälkeen pitäisi hoitaa viitisen kappaletta iltavuoroja, tämän jälkeen pääsisi EHKÄ vapaille.

Mie oon tässä pohdiskellut, että mistäkähän "viisauksistani"  voisin jakaa murusia tännekkin lähtitulevaisuudessa. Treenaamisesta, valmentautumisesta, ravinnosta, palautumisesta tai kilpailuihin valmistautumisesta en oikeastaan mitään ymmärrä saati tiiä, joten näistä asioista en nohevuuksia todennäköisesti käy jakamaan.

Toisaalta taas releistä sekä ryysyistä ymmärrän jonkin verran. Ainakin sen, että henkilökohtaisesti olen sen vertaa mukavuudenhaluinen kermaperse, etten suostu PASKOILLA vermeillä treenailemaan, ja muutenkin olen aika HELVETIN kriittinen varusteiden käyttäjä. Näistäpähän saatan joskus avautua, sikäli vain motivaationi sattuu olemaan ylitsevuotavainen. Siinäpähän vähän ennakkotraileria tulevaisuuden käänteistä PERKELE.